Ennen helmikuun 24.päivää olin vahvasti sitä mieltä, ettei Venäjä voi hyökätä Ukrainaan. Hyökkäyksessä ei ollut mitään järkeä. Hyökkäys oli huono idea Venäjän ja erityisesti Putinin kannalta. Miksi 70-vuotias hyökkäisi naapurimaahan ja asettaisi oman henkensä vaaraan? Hyökkäys voisi edesauttaa vallankumousta Venäjällä ja tuoda Putinille Gaddafin ja Mussolinin kaltaisen lopun. En nähnyt järjellistä syytä hyökkäykselle. Olin selvästi väärässä. Venäjän johto ei toimi niiden järkiperäisten syiden pohjalta, joilta useimmat länsimaat toimivat. Venäjän johto on täysin vailla järkeä. Oli tultu kauaksi niistä 1990-luvun alun vuosista, jolloin ajattelin, että Venäjästä tulee tavallinen maa, jossa käymme lomamatkoilla ja joka liittyy joskus Euroopan Unioniin.

Suomen johto toimi monia vuosia sen toivon varassa, että yhteistyö kääntäisi Venäjän johdon järjelliselle ja demokraattiselle tielle. Rakensimme hienon moottoritien Helsingistä Vaalimaalle, Allegrot alkoivat kulkea Pietariin, kaasuputkia rakennettiin ja Pyhäjoelle alettiin tehdä ydinvoimalaa. Tuo kaikki meni hukkaan ja syyllinen on yksi henkilö, Vladimir Putin. Hän valitsi diktatuurin, sodan ja vihan tien. Jälkiviisastelu näistä on tietysti turhaa. Meidän omatuntomme on puhdas. Yritimme parhaamme. Tarjosimme sovintoa ja yhteistyötä. Nyt tarjoamaamme yhteistyön kättä on purtu. Luottamusta Suomen sekä muiden länsimaiden ja Venäjän välillä ei voi olla niin kauan kuin Putinin hallinto hallitsee Venäjällä.

Päädyin jo 2014 kannattamaan Suomen NATO-jäsenyyttä. Venäjän aggressiivisuus tuli jo silloin selvästi ilmi. En kuitenkaan vielä silloin pitänyt asiaa kiireellisenä. Vastasin vain kyselyihin, että kyllä NATO:oon jos minulta kysytään. 24.2. muutti tämänkin. Nyt tie on kirkkaana edessä. Suomi liittyy NATO:oon. Uskon ja toivon, että sosialidemokraattien johto ottaa 14.5. vahvan positiivisen kannan asiaan. Kyse ei ole enää vain Suomen turvallisuudesta. Kysymyksessä on myös demokratian ja ihmisoikeuksien taistelusta fasismia vastaan, sillä fasismia Venäjän nykyhallinto selvästi edustaa. Meidän puolemme tässä taistelussa on selvä.

Kaiken murheellisen keskellä on yksi valonsäde. Se on Ukrainan kansa. 24.2. seurasin hyökkäyksen alkua henkeä haukkoen. Ei kai näin voi käydä. Armeijan käyneelle Ukrainan toimet vaikuttivat aluksi haparoivilta. Miksi mobilisaatio aloitettiin niin myöhään? Kun seurasin netistä Venäjän armeijan helikoptereiden lentoa kohti Kiovaa melkein livenä, olin jo epätoivoinen. Seuraavana päivänä tilanne muuttui. Ukrainalaiset saivat häädettyä venäläiset erikoisjoukot Hostomelin kentältä ja sitten tuli vielä presidentti Zelenskyin iltalähetys Kiovan hallintokorttelista. ”Me olemme kaikki täällä” hän julisti. Ukrainan kansa asettui yhtenäisenä tukemaan rohkeaa presidenttiään. Venäläisten hyökkäys pysäytettiin.

Tiemme on selvä. Venäjä tulee eristää. Öljyn ja kaasun toimitukset Venäjältä Eurooppaan on lopetettava. Venäläisten yritysten toiminta Suomessa on estettävä. Ukrainalle on annettava kaikki mahdollinen tuki niin sotilaallinen kuin humanitaarinenkin. Toivotamme tietysti tervetulleeksi kaikki sodan jaloista paenneet. Ajatukset ovat kuitenkin Ukrainassa rintamalla urheiden ukrainalaisjoukkojen luona. Ei ole kuin yksi vaihtoehto. Ukraina voittaa tämän sodan.