Aikoinaan 1990-luvun alussa kerroin lukiossa kavereilleni, että minun ensimmäinen autoni olisi sähköauto. Ei mennyt aivan näin. Ensimmäiseksi autokseni taipui kuitenkin kaverilta halvalla ostettu vm. 1986 Opel Ascona. Sillä oli hieno maanmittausharjoittelijan pistää menemään pitkin Pohjois-Savoa ja nuorena insinöörinä myös poikki Kalajokilaakson. Takaluukussa oli 10 cd-levyn vaihtaja ja auton tuuletin sekä ikkunat toimivat!! Tämä oli luksusta isän vanhan Neuvostoliitossa valmistetun Lada Samaran jälkeen. Siinä ei loppuvaiheessa enää toiminut tuuletin eikä ikkunat auenneet eikä cd-soitinta ollut. Asconassa oli kyllä se huono puoli, että se ei käynnistynyt jos pakkasta oli yli -10 astetta. Onneksi Maanmittauslaitoksella Ylivieskassa oli lämmin talli, jonne Asconan saattoi hätätapauksessa yöksi viedä.

Porissa maanmittausinsinöörinä ollessani lähdimme kerran Asconallani yli-insinööri Kalevi Uusiniityn kanssa käymään neuvottelussa Tampereella. Kalevi kyllä piti cd-soittimeni Leevi & Leavings valikoimasta, mutta palatessa pelkääjän puoleinen ovi ei suostunut menemään kiinni. Voimalla runttaamalla se kyllä meni, mutta ovi jäi aika kupruille. Tästä päätin, että nyt pitää uusi auto hankkia.

Helsingin reissulta tarttui mukaan VW Passat klassista 2001 vuosimallia sedanina. Se oli kyllä upea ilmestys ja ajo oli vakaata. Seitsemän vuoden jälkeen Passatilla alkoi olla jo 250 000 kilometriä takana ja aloin miettimään auton vaihtoa. Viimeinen impulssi oli se, että vanhempani Siilinjärvellä olivat autoa vailla ja niinpä Passat vaari siirtyi luontevasti Siilinjärvelle, jossa se viettää eläkepäiviään hyväkuntoisena edelleen.

Pidin niin paljon Passatista, että ilman suurempia harkintoja päätin seuraavaksi hankkia uudemman Passatin farkkuna. Epäonnisesti valinta sattui vuoden 2008 malliin. Auto kyllä kulki hyvin ensimmäiset pari vuotta, mutta sitten alkoivat murheet. Moottori hajosi hidastetusti käsiin. Kaksi vuotta taistelin auton ja sen jatkuvien korjausten kanssa kunnes päätin siitä viimein irtautua. Vuosien 2008-2010 VW-tuotanto sisälsi kaikenlaisia outouksia mukaan lukien sen päästöhuijauksen.

Tässä vaiheessa, oli vuosi 2019, pohdiskelin myös sähköauton hankintaa, mutta aikaisemmat kokemukset kodin elektroniikan kanssa olivat minulle opettaneet, ettei aina kannata hankkia sitä kaikkein uusinta juttua. Hybridikin tuntui väliaikaiselta ratkaisulta ja siksi lähdin hakemaan bensa-autoa. Ehkä seuraava auto olisi sitten se täyssähköauto!

Kun kerran ensimmäinen autoni oli Opel ja kun parilla pääkaupunkiseudulla asuvalla Siilinjärven lukion luokkakaverillani on ajossa Opelit niin päätin, että Opelia lähdetään nyt tosissaan hakemaan. Olen itse aika isokokoinen ja lisäksi minulla on vaatimuksena, että auton takaosaan on mahduttava maantiepolkupyörä ilman renkaiden irrottamista sisään. Minulla on kyllä hyvä Thulen peräkoukkuun kiinnitettävä pyöräteline, mutta pyörän sujauttaminen taakse ilman kummempia pyörittelyjä helpottaa kummasti aktiivipyöräilijän arkea.

Vantaan Länsi-Autossa vastaan tuli liikkeen myyjällä ajossa ollut edellisen vuoden Opel Insignia Country Tourer. Ihastuin autoon heti ensi näkemältä. Komea punainen korotettu farkku, jonka valtava takatila nieli helposti maantiepyöräni. Sora-ajoa maaseudulla oli tiedossa joten korotus ja muovisuojukset olivat vain plussaa. Autossa oli vieläpä tietokoneohjatut ledivalot. Pitkien ja lyhyiden valojen vaihtelut jäivät siihen. Kaupathan siinä tuli. On komean eurooppalaista, että auto on valmistettu Alankomaissa, sen ovat suunnitelleet saksalaiset insinöörit ja autokonserni on alkujaan ranskalainen! Ehkä sitten seuraavalla kerralla se sähköauto..