
Tällä viikolla taisi olla tämän kesän viimeinen kesäpäivä. Vielä tiistaina pystyin pyöräilemään t-paidassa Bemböle-Veikkola-Evitskog-Kauklahti-Bemböle lenkin. Samana päivänä muuten Espoon valtuusto päätti luottamuspaikoista. Minulle tuli ympäristö- ja rakennuslautakunnan varajäsenen paikka. Paikka on minulle sopiva. Maanmittausinsinöörinä minulle monet lautakunnan käsittelemät asiat ovat koulutuksesta ja töistä tuttuja.
Lämmin kesä oli oivallinen pyöräilylle. Lomailtua tuli oman ja puolisoni kotiseudulla Savossa ja Hämeessä. Maaninkajärvellä oli tievaltio uusinut päällysteen Tuovilanlahden tielle ja Kuopion kaupunki vielä uusinut päällysteet Maaningan kirkonkylän pyöräteille. Isän kanssa tehty Maaninkajärven kierto polkupyörillä olikin kesän huippuhetkiä. Osallistuin myös perinteisesti Etelä-Savon Kangasniemeltä starttaavaan Puulan ympäripyöräilyyn, vaikka heinäkuun viimeiselle lauantaille sattui varmaan kesän ainoa sade, oli 140 km lenkki Puulan ympäri hieno.
Lähempääkin löytyi kesän pyöräilyreittejä. Sattumalta huomasin somesta, että Inkoon ja Tammisaaren välinen Fagervikin tie oli päällystetty kesäkuun alussa. Sitähän piti päästä polkupyörällä testaamaan. Vaikka 1993 olin käynyt Raaseporin linnalla, huomasin vasta pyöräillessä, että linnahan sijaitsee pari kilometriä syrjään Fagervikin tiestä. Upea pätkä kaikin puolin ja pitää tulla toistekin. On muuten hieno paikka retkeillä vaikka isommalla porukalla. Ensin Fagevikin ruukilla kahvit, sitten Raaseporin linnalle ja lopuksi Tammisaareen. Ohjelmaa pariksikin päiväksi.
Bembössäkin tapahtui kesällä parannuksia pyöräilymahdollisuuksiin. Nupurintien pyörätie päällystettiin Bembölestä Nuuksiontien risteykseen asti. Tämä aiheutti sen, että otin useammin pyörälenkeille suunnan myös Veikkolaan päin perinteisen Bodomin kierron lisäksi. Bodominkin lenkillä tapahtui heinäkuussa iloinen yllätys, kun pyörätien päällyste Oittaan ja Bembölen välillä uusittiin. Koko Bodomin länsilaidassa on nyt miellyttävä pyörätie, josta aukeaa vielä kaunis maisema järvelle. On hienoa, että pyörätie saatiin kuntoon, vaikka se paikoin kulkeekin aika tiukassa välissä.
Kesällä alkoi myös kadunrakennustyö tässä Bembölen ”keskustassa”. Meille tulee Lidl ja samalla valoristeys. Onkin hienoa saada kauppa näin viereen. Nythän on joutunut miettimään 2-3 km päässä olevien kauppojen välillä, kun on ruokaostoksia lähtenyt tekemään.
Elokuun puolivälin runsaat sateet toivat taas Espoon Kirkkojärvelle jokavuotisen ongelman. Ulkoilutie Bembölestä Espoon keskuksen kouluille tulvi muutaman päivän. Kävin tänään tulvapaikan lenkkeilemässä ja onneksi vesi on nyt jo laskenut. Espoon kaupunki onkin tehnyt paljon Espoonjoella Kirkkojärvestä alaspäin. Toivottavasti tulvat jäisivät jatkossa pois. Tässä on kyllä yksi selvä kohta, jossa tulen luottamistehtävissäni vaikuttamaan.
Kommentit